Hikinen Toronto hellii kipeää ihmistä vaihtelevalla säällään uskollisesti..

Piti taas muistaa tulla päivittämään blogia teille lukijoille. Ei ole täällä mitään ihmeellistä tapahtunut, joten paljoa kerrottavaa ei olekaan. Perjantaina minä ja kämppikseni käytiin kavereiden kanssa nauttimassa illallinen Don Millsin lähettyvillä eurooppalaisessa ruoka- ja olutravintola Biermarktissa. Harvemmin muistan järkkäriäni kantaa mukana/puhelimella ei nyt ihan kaikkea viitsi kuvata, joten Biermarktista minulla ei ole mitään muistokuvaa laittaa tänne blogiin. Kyseisessä paikassa kuitenkin on tarjolla laaja valikoima erilaisia eurooppalaisia (sekä toki kanadalaisia) olueita, mutta itse en niin suuren oluen ystävänä päätynyt ottamaan olutta, vaan tilasin tutun ja turvallisen siiderin ruoka-annokseni janojuomaksi. Itse söin kanaa, kun taas kämppikseni ja kaverimme tilasivat mm. simpukoita ja eurooppalaisen makkara-annoksen. Ilta oli todella hauska. Lauantaina kun tytöt menivät Wonderlandiin (minne itse en jaksanut lähteä eikä niinkään nuo huvipuistot kiinnosta), jäin päiväksi siivoilemaan asuntoamme. Samalla valmistin jo illan ruokia ennakkoon (koska grillasimme jälleen kerran). Illalla meille tulikin käymään paikallisia ystäviämme ja samalla vietimme vieraidemme läksiäisiä. Muutama vieras jatkoi matkaansa täältä Torontosta New Yorkiin ja eräs vieras palasi takaisin kotoSuomeen.

Blogiin ei hirveästi ole kerrottavaa arkipäivän puuhistani, koska yleensä käyn vain töissä (ja ymmärrettävistä syistä en saa työasioista tänne kertoa) ja töiden jälkeen tulen asunnolle. En jaksa yksinkertaisesti kameraa kantaa vain joka paikkaan, koska elän ehkä itse myös enemmän omien mielikuvamuistojen kautta.

20140611_160019-normal.jpg

Kauppamatkani varrella aivan ihanan väriset portaat :)

Harvemmin me teemme mitään ihmeellistä työpäivien jälkeen kämppistemme kanssa. Yleensä katsomme telkkaria (nyt ollaan viimeaikoina katsottu NHL-pelejä), istumme kaikki tietokoneilla, luemme, juttelemme ja kokkaamme. Eilenkin tein toisen kämppikseni kanssa illalla marjasalaattia, koska kolmas kämppiksemme tekee iltavuoroa tämän viikkoa. Tänään joutessani kokkasin meille yhteiseksi purtavaksi makkarakastiketta ja omatekoista perunamuussia. Tuli hyvää.

Viikonloppuisin meillä on yleensä enemmän aikaa tehdä yhdessä jotain, mutta toki ohjelmamme riippuu aina jaksamisestamme. Nyt meillä on ollut vieraita vähintään joka viikonloppu käymässä joten ei tässä keretä muuta kuin rillamaan ;) Ajattelimme kuitenkin tänä viikonloppuna lauantaina, käydä Niagaran putouksilla koska lauantai sattuu olemaan meillä kaikilla vapaa. Sunnuntaina itse menen töihin, koska sunnuntaina 15.6 vietetään täällä Kanadassa isänpäivää.

Niagaran putouksilla ajattelimme lisäksi käydä viinitarhalla ja Hard Rock Caféssa. Ensiviikolla me suuntaammekin yhdessä New Yorkiin juhannuksen ja erityispitkän viikonlopun kunniaksi. Pääsemme ensiviikon tiistaina toisen kämppikseni kanssa osallistumaan vapaaehtoisten palkitsemisgaalaan, joten ehkä käymme sunnuntaina katsomassa kaupasta vähän sopivampaa vaatetta päällemme. Täällä vapaaehtoistyö on aivan huipussaan ja tiistaina tämä kyseinen juhla järjestetään Downtownissa eräässä teatterissa (jonka nimeä en satu juuri nyt muistamaan). Torontossa kaikki yli 15 vuotta vapaaehtoistyötä tehneet palkitaan ja meidän harjoittelupaikalta ylihoitaja on nimennyt 5-6 vapaaehtoista palkittavaksi. Nämä ovat kuin vapaaehtoistyöläisten ”Oscar-gaalat”, jonne saan kunnian mennä erään vapaaehtoisen avecina. Eli ensiviikosta tulee erilainen, mielenkiintoinen ja hauska, kun viikonloppunakin päästään vielä reissun päälle!

Laskeskelin juuri, että noin seitsemän viikon päästä muutaman pikkumutkan jälkeen olen takaisin Suomessa. Aikani täällä on siis mennyt todella vauhdikkaasti. Odotan jo, että pääsen Pariisiin käymään. Lisäksi mieleni vähän halajavi tuonne Barcelonaan, joten ajattelin siellä tehdä pikku pysähdyksen paluumatkan lomassa.

20140611_160454-normal.jpg

Pienemmät keltaiset bussit ovat yksityisen koulujen koulukuljetusbusseja. Kuvassa yllä yksityiskoulun bussi.

Tänään lisäsin blogiin kuvia kauppareittini varrelta, koska satuin kävelemään ”neljän ruuhkan” aikoihin kaupalle.

20140611_160859-normal.jpg

Käymme kerran viikossa tekemässä isommat ruokaostokset lähikaupassamme Loblawsissa ja tällä kertaa emme tarvinneet niin paljoa ruokaa, koska viikonloppuna syömme ulkona ja ensiviikolla meille tarjotaan ilmaiset ruoat.

20140611_161950-normal.jpg

20140611_162428-normal.jpg

Mike toivoi, että olisimme tuoneet mämmiä ja pannukakkua kaupasta. Valitettavasti niitä ei täältä saa. :(

20140611_165907-normal.jpg

Tämä järjestely on sujunut hyvin, että ostamme yhteiset ruoat koko viikolle ja jos joku haluaa hygieniatarpeita/omat herkut, niin ne voi sitten ostaa omilla rahoillaan. Yleensä meillä menee viikon ruokiin 50-90 euroa/henkilö ja sillä oikeasti saamme laadukasta ja hyvää kotiruokaa sekä aamu- ilta- ja välipalat maksettua. Vielä emme ole kuolleet nälkään. Siivous- tai kokkausvuoroja meillä ei sinällään ole, mutta toki omista huoneista sekä pyykeistä pidämme ihan oman huolen. Minä yleensä yleisiä tiloja tykkään siivota (luututa lattiat ja vaihtaa roskapussit) mutta kaikki tasapuolisesti teemme hommamme kun huomaamme likaa olevan. Ei siis valittamista tässä konseptissa ja onhan se mukavampaa kun on seuraakin täällä.

20140611_160311-normal.jpg

Matkalla kauppaan ja kauniita pieniä puutarhoja talojen edessä.

20140611_160420-normal.jpg

20140611_161941-normal.jpg

Elämän hienouden pohdintaa kaupparisteyksessä..

Työ on oikeasti vaativaa ja rankkaa välillä, ja on hyvä että voimme yhdessä jakaa nämä kulttuurierot sekä työstä tulevan stressin. Onneksi minulla on vähän koulutehtäviä täällä, jossa voin purkaa syvemmät mietintöni ja pohdintani kulttuurista, työstä ja elintavoista täällä. Kanada on itselleni yleisesti ottaen miellyttävä ja kaunis paikka asua.

20140611_161246-normal.jpg

Ylläolevassa kuvassa yritän havannoida pyöräkaistoja liikenteen seassa. :D

20140611_161423-normal.jpg

Paikalliset ovat pääasiallisesti todella ystävällisiä (naapuritkin moikkailevat) ja aina olen saanut apua kun sitä olen kysynyt. Mielestäni on myös hienoa, kuinka paikalliset ovat kiinnostuneet suomalaisesta kulttuurista (enkä oikeasti pistä sitä small talkin piikkiin) ja olemmekin saaneet ystäviämme melkein palavasti rakastumaan Suomeen, mm. mämmiin, pannukakkuun, suomalaiseen kahviin, suklaaseen, Pandalakuihin (näitä olemme maistattaneet kavereille), sekä saunaan ja poroihin noin ajatuksen tasolla ja kuvilla. Lisäksi kun täällä Torontossa asuu todella paljon eri maista tulleita ihmisiä, meikäläistä ei katsota ollenkaan pitkin nenänvartta täällä. Täällä ollaan totuttu erinäköisiin ihmisiin ja minä ihan sulavasti puikkelehdin tuolla kadulla muiden joukossa. Jos joku ominaisuuteni kiinnittää huomiota paikallisiin, se on (vielä) vaalea iho sekä siniset silmät. Suomessa kun yleensä saan jonkun rikollisen maineen jo pelkästään hiusvärin takia...

20140611_160535-normal.jpg

Kauppaan vievä silta.

20140611_161050-normal.jpg

Sillan vasemman puolen maisemat kauppaan kävellessä..

20140611_161506-normal.jpg

Tyypillinen bussipysäkki.

20140611_161238-normal.jpg

Ehkäpä minulla on sitten ensiviikolla enemmän kerrottavaa teille, miten täällä menee. Nauttikaa Suomen kesästä - me nautimme Kanadan kesästä. :)