Wieliczka sijaitsee 15 kilometrin päässä Krakovan keskustasta. Kaivos kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon ja se on yksi vanhimmista kaivoksista. Siellä tuotettiin yhtäjaksoisesti suolaa 700 vuotta 1300-luvulta aina 2007 vuoteen asti. Turistikierroksella pääsee näkemään yksi, kaksi ja kolmoskerroksen, vaikka koko kaivoksessa yhteensä on nk. yhdeksän kerrosta, joissa aikoinaan kaivosmiehet ovat työskennelleet.

Kierros alkaa mukavasti pienellä hikijumpalla, nimittäin ensimmäisenä saimme ryhmän kanssa kävellä 400 porrasta ensimmäiseen kerrokseen asti. Suolakaivokseen mentäessä kannattaa varata hyvät kävelykengät (pääosin oli tasaista pintaa millä kävellä, mutta kävelyä lähinnä tuli niin paljon että meikäläisen jalat olisi varmaan korkkareissa huutanut hoosiannaa) sekä myös kesäkaudella kannattaa ottaa joku pidempi paita mukaan. Ajottain nimittäin varsinkin lampien läheisyydessä oli aika vilpoista ja pahimmillaan lämpötila saattaa kaivoksessa laskea +14 asteeseen. Kaivos on aika utuisesti valaistu koko matkan ajalta ja ajoittain oli hieman hämärääkin, joten kameran kanssa seikkailevat voivat myös varautua tähän. :)

Noh, portaat laskeuduttuamme aloimmekin kiertämään paikkaa tarkemmin. Menimme monista puisista ovista läpi aina seuraavalle ovelle asti ja välillä tuntui, että nämä ovetko nyt on niitä mitä tultiin tänne tuijottamaan. Osa käytävistä oli maalattu valkoisiksi, että kaivosmiehet pystyivät aikoinaan laittamaan käytävien varrelle öljylamput ja valkoiset seinät hohtivat valoa kauemmas. Wieliczkan suolaa on pääasiallisesti käytetty tiesuolaukseen sekä terveyssuolaksi, kuten kylpysuolaksi. Oppaamme oli aivan mahtava, hän muisti heittää vitsiä joka väliin ja tähänkin liittyen hän tokaisi että "tämän takia olen säilynyt niin hyvännäköisenä kun olen 11 vuotta täällä työskennellyt". Opas puhui hyvää englantia ja hän kertoi mielenkiintoisia pikkujuttuja jokaisella etapillamme.

Suolakaivos on entisöity (tai mitä sanaa tähän nyt kukakin käyttää) siistiksi ja helppokulkuiseksi. Pääsimme turistikierroksella näkemään mm. erilaisia kaivostyöhön liittyviä työvälineitä, kaivostyöpukuja, monenmoisia kivipatsaita, suolamöykkyjä seinissä ja kappeleita. Kappelit kaivoksen sisällä olivat ehdottoman hienoja. Melkeinpä voisin jo todeta haluavani häät suolakaivoksen kappelissa! ;) Ja tuttuun tapaan toki meillä oli "pakolliset" kierrokset kaivoksen sisällä olevissa turistikaupoissa, niitä ei voinut vältellä koska reitti kulki muutaman "nakkikioskin" ja turistitavarakioskin läpi. Näissä lähinnä myytiin kylpysuolaa sekä ruokasuolaa ja mausteita. En usko, että kyseiset suolat ovat Wieliczkasta taottua suolaa koska ymmärrykseni mukaan pikkuhiljaa turisteille myytävä alkuperäinen suolan myynti hiipui hyvin pian virallisen kaivostoiminnan jälkeen. Lisäksi kaivoksessa oli ravintoloita. Näimme myös muutaman sisälammen likellä mahtavia valo- ja ääniefektiesityksiä, joissa saimme kuulla aitoja kaivosääniä.

Paluu syvältä maan sisältä tapahtui suhteellisen ahtaassa hississä, joten jos koet kammoa pimeästä tai ahtaudesta, en suosittele menemään kaivokseen. Hissiin mahtui kerralla yhdeksän ihmistä ja hissi ylös kulki aivan järkyttävän kovaa vauhtia täydessä pimeydessä kohti uloskäyntiä. Lisäksi jouduimme jonottamaan 20 minuuttia hissiin, koska kaivoksilla on toiminnasssa vain kaksi hissiä jolla pääsee ulos ylärakennukseen. Kierroksen oltua ohi takaisin pikkubussiin ja matka kohti hotellia jatkukoon. Kaivoksen jälkeen iho tuntui jotenkin nihkeältä, en tiedä johtuiko ajoittaisesta hikoilusta ja kylmyydestä vai oliko kaivoksessa oikeasti sitä maagista suolan voimaa.

Tänään torstaina ajattelin mennä käväisemään Historical Museum of the Miasta Krakowassa, jota tuttavallisemmin kutsutaan Oskar Schindlerin museoksi. Museo lyhyesti kertoo saksalaisten miehitysajasta Krakovassa toisen maailmansodan aikana. Museorakennus on toiminut vuosina 1940-1944 Oscar Schindlerin emalitehtaana, jonne hän otti tehtaan juutalaisia työntekijöitä välttääkseen heidän joutumisen keskitysleirille. Elokuva Schindlerin lista on osittain kuvattu rakennuksessa.

Otin Galerie Krakowskan etupuolelta tramin, eli ratikan numero 3 jolla pääsee kätevästi ihan museon lähettyville. Yhdensuuntainen aikuisten lippu maksoi 2,80 slotia, eli noin 70 senttiä. Jäin pois Limo-kadulla (harmi etten painanut mieleeni tarkemmin mikä oli pysäkin nimi!) josta kävelymatkaa vielä museolle oli muutama sata metriä. Lippu museon sisälle maksoi 19 slotia, joka on euroina 4,50 euroa. Museo on mielestäni kyllä ihan yksi hienoimmista museoista jossa olen käynyt. Lähinnä ehkä sen takia, että aitoja esineitä menneisyydestä oli paljon sekä museossa oli paljon videopisteitä, joissa sait nähdä mm. paljon henkilöhaastatteluja. Lisäksi museon yläkerta oli vuorattu täyteen kuvia jotka havannoivat sodan alkamista ja juutalaisten kohtaloa. Ensimmäisessä "pisteessä" havainnoitiin sodan alkamista ja sen vaikutusta Puolaan. Kerros oli hienosti rakennettu ja siellä oli aidon kuuloiset sodan äänet (mm. kun pommit tippuivat maahan) sekä valoefektit olivat hienot. Museosta sai siis nauttia oikein kaikilla aisteilla.

Aito sodanaikainen pommi museossa.

Sodan ajalta löytyneitä ja säilyneitä ihmisten arvoesineitä.

Lisäksi museossa näin aidon pommisuojan, jossa ihmiset ovat asuneet. Museossa oli näytillä myös toisen maailmansodan aikaisia vaatteita, parturitilat, apteekkiesineistöä, valokuvia, dokumentteja, juna-aikatauluja ym.

Tämän jälkeen otin jälleen tramin numero 3 matkatakseni keskustaan. Menin suoraan pysäkiltä vanhaan kaupunkiin, jossa kävelin torilla hetken aikaa ja ihastelin matkamuistomyymälöistä. Todettuani matkamuistojen suolaisen hinnan, tallustelin rauhassa kaupungilla hetken aikaa ja ajattelin mennä viilentymään ja kiertelemään Galeria Krakowskaan. Sieltä löysin itselleni kahdet kengät (tennarit + kesäpopot) noin 15 eurolla sekä ihastelin vaatekauppojen tarjontaa ja kirjakauppoja. Puola on edelleenkin mieluisa minulle hintatason suhteen. Oltuani aivan puhki ja poikki, tallustelinkin suoraan hotelliini Station Aparthotelliin, jossa otin ravintolasta lasipullon kokista. Samalla rupattelin ravintolan tarjoilijoiden kanssa Suomesta ja millainen Suomen kesä on. Toinen tarjoilijatyttö pyysi minulta blogini osoitetta, että hän voisi nähdä kuvia matkaltani. Moni paikallinen onkin kertonut käyvänsä Suomessa, mistä olen ihan iloinen että täällä tiedostetaan meidän maamme hieman paremmin kuin Kanadassa. :)

Nyt tänne Krakovaan tuli jumalaton ukkosmyräkkä ja vesisade, jota jo enteilinkin päivän mittaan. Ilma oli _todella_ hiostava, joten ilma oli jo odotettavissa. Seuraavaksi nautin illallisen ja suuntaankin pakkaamaan laukkuja. Huomenna illalla lento lähtee kohti Suomea, jossa olenkin perillä yöllä. Sieltä menen Kanadan kämppikseni luokse nukkumaan pariksi tunniksi, sitten junalla kohti Joensuuta ja kohti KOTIA. Äiti ja isä on vastaanottokomiteassa vastassa. Kolmen kuukauden seikkailut maailmalla päättyvät siis pian.

Viimeinen ilta Torontossa meni mukavasti kämppäkaverin kanssa viettäen. Viimeiset päivät siivoilin asuntoamme siivompaan kuntoon vuokranantajani paluuta varten. Viimeisenä iltana kuitenkin halusin mennä syömään kämppikseni kanssa, joten kämppikseni töiden päätyttyä suuntasimme kummatkin keskustaan. Ihan ensimmäisenä menimme nettikahvilaan tulostamaan minulle yhden lentolipun.

Sen jälkeen menimme Yonge streetiä pitkin ihmetellen ruokaravintoloiden määrää. Halusimme mennä johonkin hyvään mestaan syömään ja minun toiveestani etsimme sushipaikan. Tarjontaahan riitti. Valitsimme Yonge streetillä olevan Sushisky-nimisen paikan, joka vaikutti siistiltä ja turvalliselta paikalta nauttia pakollinen sushiannos Torontossa. Luin myöhemmin jostain, että Sushisky olisi parhain ja suosituin paikka nauttia sushia Torontossa - mene ja tiedä. Valitsimme ruokajuomaksi puoliksi pullon valkoviiniä ja sen jälkeen totesimme, että olimme valmiita tilaamaan. Päädyimme valitsemaan "syö kaikki minkä jaksat"-tyyppiset annokset, joille hintaa tuli 20 euroa. Tarjoilija toi pöytäämme paperitilauslomakkeet sekä listan, josta saimme valita maki- ja sushiannoksemme. Ravintolareissu ei mennyt ihan niinkuin piti. :D

Esimerkiksi sushilistan kohdalla oli 1 pcs, eli 1 annos. Ajattelimme luontaisesti, että saamme valita yhden pienen sushipallon sushilistan alta. Lisäksi esim. makeja sai valita neljä kappaletta. Rupesimme valkkaamaan mieluisia annoksia itsellemme ja laskimme, että okei, 12 erilaista pientä annosta menee vielä tähän nälkään (ja jälkkäri lisäksi). Tarjoilija otti tilauksemme vastaan. Sitten alkoikin sitä ruokaa tulemaan ihan perhananmoiset määrät pöytään ja ihmettelimme että mitäs kummaa - ei me kyllä näin paljoa tilattu ruokaa! Tarjoilija yritti selittää meille, että hän oli puolittanut tilauksemme. Se 1 pcs sushilistan kohdalla tarkoitti, että saimme yhden annoksen KAIKKIA niitä kymmentä eri sushia, jotka listassa oli! :D Apua, loppujenlopuksi ahdoimme vatsat pinkeinä yhteensä 54 sushia, pullon valkkaria, vettä ja jäätelöt napaamme! :D ONNEKSI TARJOILIJA PUOLITTI TILAUKSEMME!!!! Kyllä niinkuin tuli äkkiä vuoden sushikiintiöt täyteen!

Seuraavana aamuna heräsinkin aikaisin hyvästelemään kämppikseni ja pakkasin tavaroita sekä fiilistelin kauniin kuumasta Kanadan ilmasta terassillamme. Noin yhden aikoihin raahasin 40 kiloa tavaraa ulos asunnosta lähimmälle bussipysäkille ja rukoilin melkein herrajeesusta, että selviäisin tavaroitteni kanssa matkasta. Ensimmäisenä 87C bussilla Broadviewin metroasemalle, sieltä metroon ja Kiplingin päätepysäkille. Metron päätepysäkillä otin bussin numero 192 Air Rocketiin, joka kulkee kaikkien Toronto Pearson International lentokentän terminaalien välillä. Perille päästyäni seilasin Aer Linguksen tiskille heittämään laukkuni matkaan ja check-innaamaan itseni lennolle. Sieltä turvatarkastukseen ja odottamaan lentoa Torontosta Dubliniin.

Lento lähti noin 45 minuuttia myöhässä. Aer Lingus ei silmissäni saanut mairittavia pisteitä palvelustaan. Kysyin koneessa, olisiko mahdollista saada lääkkeeni säilytykseen kylmään ja vastauksena oli tiukka ei. Silmät pyöreänä, vaarallisen näköisenä väsyneenä korppikotkana sanoin lentoemolle, että kyllä nyt perkele täältä varmaan löytyy joku muutaman sentin kylmä tila lääkkeilleni. Aikaisemmin JOKAISESTA lentokoneesta ja lentoyhtiöstä on löytynyt paikka lääkkeiden säilytykseen. Siinä hetken nahisteltuamme lentoemo sen verran heltyi, että hän suostui survomaan lääkkeeni ruokakärryyn jäiden sekaan. Thank God vaan hänellekin. En nukkunut lennolla mitenkään hyvin ja Dublinin puolelle päästyämme rupesikin jo aamuaurinko mukavasti näkymään.

Dublinissa minulla oli aikaa vaihtaa konetta noin puoli tuntia. Hirveällä paahtamisella kohti uutta turvatarkastusta ja juoksemista läpi lentokentän. Kerkesin onneksi seuraavalle lennolleni ihan hyvin. Lentoni siis jatkui kohti Pariisia. Lento jatkui samaisella Aer Linguksen koneella ja lisäkseni puolet koneesta oli täynnä lapsia. Tuttuni tietävät, että inhoan kiljuvia ja rääkyviä sinappipyllyjä yli kaiken. No okei, nämä olivat jotain varhaisteinejä jotka olivat olleet jollain leirillä Dublinissa.. Eikun silmälappu silmille, korvatulpat korvaan ja ottamaan pieniä aamu-unia koneessa.

Charles de Gaullen lentokentälle päästyäni menin odottamaan matkalaukkujani, jotka eivät koskaan saapuneet. Perkele. Eikun tekemään reklamaatiota herttaiselle sedälle matkalaukkuhihnojen läheisyyteen. Setä kyseli mistä olen kotoisin ja kerrottuani että Suomesta (Lappeenrannasta), hän kyseli onko kenties Kittilä tai Ivalo lähellä Lappeenrantaa. Lisäksi hän hyvin ylpeänä kertoi osaavansa muutaman sanan suomea. Sain kyllä niin hyvää palvelua tältä mieheltä, että matkalaukkujen häviäminenkään ei tuntunut niin pahalta! :) Siitä siis taksiin ja kohti hotellia. Hotellini sijaitsi lähellä Eiffeltornia (matkaa noin 500 metriä tai jotain). Campanile tai vastaava oli hotellin nimi. Ihan voin suositella siltä osin, hotellihuoneeni oli todella siisti sekä palvelu hyvää. Aamiainenkin oli maittava, vaikkeikaan se ollut ehkä niin kattava mihin olen tottunut (tarjolla mehua, vettä, kahvia, croisantteja, jogurttia, muroja jne.. ei ollenkaan hedelmiä, mysliä tai vastaavaa). Mutta valiteta ei – kyllä sillä mahansa täyteen sai.

Arvatenkin Pariisi meni minulta vähän ohi oikein luppoisan jet lagin kanssa. Pariisissa oli kyllä yksi helvetinmoinen trooppinen helle, joka vielä pahemmin sekoitti yöuneni. En nimittäin sitten OLLENKAAN osaa nukkua kuumassa. Ja Kanadassa totuin ilmastointiin talossamme, haha. :D

Lauantai-iltana kuitenkin nohevoidun sen verran, että menimme paikallisen, Dorianin, kanssa Eiffeltornin juureen viinille ja syömään. Kävimme lähikaupastani maukkaan valkkarin hintaan 3,50 euroa. Saimme matkaan muovimukitkin. Istuskelimme puistossa ja näimme kauniin Eiffeltornin iltavalaistuksen. Siitä jatkoimme matkaa kauemmas kohti ravintolaa, jossa söin illalliseksi kinkkupiirakkapalasen. HELKKARI se kämänen pala maksoi 13 euroa, joka oli vielä pienempi kuin ¼ osa palanen.. kyllä isä oli oikeassa, Pariisi on kallis paikka.

Sunnuntaina jaksoin kammeta itseni katsomaan Ranskan ympäriajon loppua sekä kävin muutamassa museossa ja kävelemässä. Pe-maanantaireissuun Pariisissa riitti juurikin 200 euroa, ilman tuliaisostoksia tai muuta shoppailua. Rahat menivät syömiseen, pääsylippuihin ja muutamaan taksimatkaan. Sain muuten matkalaukkunikin takaisin muutaman äkäisen puhelinsoiton jälkeen. Sunnuntai-iltana saapui ensimmäinen laukkuni ja maanantaina menin ensitöikseni tsekkaamaan terminaali ykkösestä toisen laukkuni - joka löytyikin runnottuna 100 muun matkalaukun alta.. No siitähän virkistyttyä (hyvää aamujumppaa tuo matkalaukkujen viskominen!) menin lentokenttäjunalla Pariisissa terminaali ykkösestä terminaali 2D:hen, josta lähtikin lentoni kohti Krakovaa, Puolaa.

Krakovan lentokenttä on mukavan pieni ja helppokulkuinen. Eikun taas matkalaukkujen noutoon perille päästyäni. Tällä kertaa isompi matkalaukkuni lahosi juuri ennen taksiin astumista, perkele. Kyllä hävetti kun taksikuski sanoi vielä "ONPA PAINAVA LAUKKU". No onhan se jukolauta kun oot kaksi ja puoli kuukautta reissannut. :D Taksilla siis matka kohti Krakovan keskustaa ja Station Aparthotellia. Puola on mukavan halpa maa, taksimatkaksin maksoi vaan 15 euroa ja matkaa kuitenkin tuli ainakin yli 20 km. Alunperin taksimatkan hinta oli 109 slotia, mutta taksikuski sovitusti alensi hintaa 89 slotiin kuten oltiin alunperin sovittu. Ja olipahan taksikuski aivan syötävän herkullisen näköinen herkkupylly, voi autuus! Se nyt ei kuitenkaan ole se asia, mistä minun piti kirjoittaa alunperinkään. :D

Ensimmäisenä päivänäni buukkasin hotellin respasta itselleni matkat Auschwitziin ja suolakaivoksille. Matkaan sisältyivät kuljetukset (tulevat noutamaan hotellista ja tuovat takaisin hotellille), opastukset kohteissa sekä pääsyliput. Kummallekin kohteelle tuli opiskelijahinnaksi vaivaiset 53 euroa KUMPAANKIN KOHTEESEEN - halpaa kuin Frankfurtin makkara konsanaan, oikeasti! Ekana iltana pistäydyin jo katselemassa vähän maisemia Krakovassa. Hotellini sijaitsee siis aivan Krakovan juna- ja bussiaseman vieressä. Kävelin Galeria Krakowskan (ostoskeskus) läpi vanhaan kaupunkiin syömään illallista Hard Rock Cafeeseen ja samalla ihastelin eurooppalaista tunnelmaa.

Tiistaiaamuna aikaisin ylös, suihkuun ja aamupalalle. Käsitykseni buffetaamiaisesta on ilmeisesti ihan kiero, koska ajattelin että saan syödä aamiaista niin paljon kun mahaan mahtuu. Kissanpissat. Aamiainen oli valmiiksi annosteltu, ja siihen sisältyi kolme isoa leipäpalaa, pieni annos paistettua munakasta, erittäin rasvaista juustoa kolme palaa sekä makkaraa kolme palaa. Lisäksi oli hunajaa, hilloa, sulatejuustomöykky ja pieni voinokare. Sain valita kahviautomaatista haluamani kahvin. No, suomalainenhan ei tunnettuun tapaan osaa muutakuin valittaa mutta valitin vain mielessäni. Palvelu kyllä oli hyvää ja aamiaiskahvila sen verran idyllinen, että kyllähän sitä tuollakin annoksella sai napansa täyteen.

Pikkubussi tuli noutamaan minut klo 11.30 viereiseltä parkkipaikalta kohti Auschwitziä. Henkilökohtainen hovikuski siis. No, hän pahoitteli alkuun kovaan ääneen sitä että hänen täytyy pick upata myös muita matkustajia taksiin yllättäin, joten olisihan asia siis ok minulle. Enhän minä voinut sen nappisilmän ehdotuksesta kieltäytyä. :D Kävimme siis muutaman muun matkustajan kyytiimme ja lähdimme kohti Auschwitziä. Nuori poika oli ehdottoman hullu ajaessaan - sitä en kiellä. Ajoimme kuitenkin todella viihdyttävää reittiä  - paljon peltomaisemia sekä kauniita pieniä maalaistaloja. Aika-ajoittain näin myös junaradan, jolla ihmisiä ollaan kuskattu keskitysleirille. Poika pisti meille pyörimään myös Auschwitzistä kertovan videon, jota itse en niinkään katsonut vaan tuijotin vuoronperään hymyillen kuskia sekä maisemia. Videon näyttäminen on hyvin yleinen tapa matkalla Auschwitziin ja osittain mielestäni video oli todella huonosti tehty propagandavideo, joka saa ihmiset tuijottamaan maailmanhistoriaa monttu auki uskovaisina. Perille päästyämme Auschwitz 1:seen paikalla oli aivan tuhottomasti ihmisiä. Parhaimmillaan oppaan mukaan museossa vierailee 9000 ihmistä päivittäin ja sen kyllä huomasi. Opaskierroksen sai valita englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja vissiin vielä muillakin kielillä.

Suosittelen ehdottomasti valitsemaan opastetun kierroksen. Kioskeissa myytävät oppaat eivät ole mitenkään kattavia (suomalainenkin opas jonka ostin matkamuistoksi, oli vain muutaman sivun mittainen) sekä itse paikan päällä opaskylttejä ei ollut niin paljoa kun olin arvellut. Auschwitz 1:sestä pääsimme näkemään mm. rakennus neljän (eli parakkeja, sairaanhoitopaikan, krematorion ym.) jossa näimme erikseen isoja saleja. Rakennus neljä oli jaettu vielä kuuteen isoon saliin, jossa näimme mm. valokuvia, paperidokumentteja sekä muutamia esineitä.

Lisäksi ykkösessä näimme myös rakennus vitosen, kutosen, seiskan, kympin ja rakennus 11 - kuolemantalon. Kuolemantalo sijaitsee rakennuksen 10 ja 11 välissä, siellä voit nähdä kuuluisan kuolemanmuurin, jossa teloitettiin tuhansia vankeja. Mielestäni rakennus 11, eli kuolemantalo oli pelottavin ja vaikuttavin talo nähdä ykkösen alueelta. Siellä näki mm. kellareita, jossa on tehty ensimmäinen ihmisten joukkoteloituskokeilu. Lisäksi kellarissa pidettiin selleissä vankien lisäksi siviiliväestöä. Siellä myös säilytettiin vankeja joita SS oli todennut syyllisiksi keskitysleirin sääntöjen rikkomiseen. Kellarikerroksissa näin kolmenlaisia rangaistussellejä. Suurin osa oli tavallisia sellejä, lisäksi näin myös seisomarangaistussellejä.

Luontaisesti vaikuttavaa oli nähdä myös krematorio ja kaasukammio. Kaasukammion seiniltä pystyit näkemään ihmisten raapimajäljet seiniltä. Kaiken tämän jälkeen meillä oli pieni tauko, kuski heitti meidät Auschwitz 2 - Birkenauhun, joka on noin kolmen kilometrin päässä ykkösestä. Siellä sijaitsee myös juutalaismuseo.

Birkenaussa pääsimme näkemään mm. muuratun parakin sisältä, suihkurakennuksen (vessarakennukseen emme päässeet, koska ne ovat niin huonokuntoisia mutta näimme ikkunasta kyllä minkälaiset vessat siellä oli), junavaunun, puuparakin, muistomonumentin, raunioituneet krematoriot sekä vahtitornin. Kokonaisuudessaan Auschwitzin 1 ja 2 alueeseen meni kävelyyn reippaasti yli kolme tuntia. Kannattaa siis varautua hyvillä kävelykengillä ja juotavalla mukaan. Välillä tie oli niin huonokuntoista, ettei kyllä korkkareilla kannata mennä sipsuttelemaan paikan päälle. Lisäksi välillä kannattaa varautua jonottamaan, koska turistiryhmiä on niin monta samaan aikaan liikenteessä, että kaikki eivät mahdu aina sisälle kerralla katsomaan paikkoja. Lisäksi kannattaa varautua myös säähän, koska meillä kierroksen loppupäässä alkoi satamaan vettä ja yllättäin suojaisia paikkoja ei löydy hirveästi lähistöltä.

Enempää en Auschwitzistä kerro, kyllä jokainen voi kerran elämässään sen käydä katsomassa. Vaikuttava ja ISO paikkahan se oli. Ei kyllä paljoa hymyileviä naamoja nähnyt. Lisäksi turistikierroksella sain uutta tietoa keskitysleireistä sekä oikeasti ymmärsin sen, kuinka järjestelmällistä toiminta Auschwitzsissä on ollut. Voin ihan suositella paikkaa nähtäväksi ja kerron mielelläni lisää teille jos kysytte.

Budjetiksi minulla on ma-pe ajalle Puolaan 200 euroa, joka on riittänyt mainiosti tähän mennessä. Hintataso Puolassa on ihanan halpaa, esimerkiksi eilen litra olutta sekä iso pizza illalliseksi maksoi vain 8,5 euroa. Useimmissa paikoissa olen saanut hyvää palvelua englanniksi sekä Krakova ainakin on helppokulkuinen ja ihanan avoin paikka nähdä maisemia ja paikallisia. Tänään matkaan suolakaivoksille, josta kerronkin lisää myöhemmin. Kiitos myös teille kaikille lukijoille matkani varrella, parhaimmillaan minulla on ollut 500 lukijaa päivässä joka on yllättänyt minut positiivisesti! Toivottavasti mielenkiinto jatkossakin pysyy korkealla blogiani kohtaan!

Kettu kuittaa Tymbark-mehun äärestä, Puolasta.

Lähdimme kämppikseni kanssa perjantaiyönä klo 00.30 paikallista aikaa Megabussilla Montrealiin. Matka bussilla kesti n. 6,5 tuntia yhteen suuntaan Kingstonin kautta. Megabus on halpabussiyhtiö, saimme meno-paluuliput noin 50 euron hintaan/nenä. Junalla tai lentäen liput olisivat olleet huomattavasti kalliimmat, joten päädyimme bussivaihtoehtoon.

Bussi lähti Toronton Yonge streetin läheltä, Canada Coach-terminaalista (610 Bay street). Ajattelimme, että päiväreissu meille riittäisi aivan hyvin pienen palan Montrealista näkemiseen. Nukuimme yllättäin koko bussimatkan, mitä nyt itse välillä heräsin Kingstonin terminaalin kohdilla pysähdyksen aikana. Bussiin mahtui 81 matkustajaa ja bussin ollessa täynnä sisällä oli kuitenkin mukavan unelias tunnelma, joka auttoi saamaan unen päästä kiinni.

Päästyämme perille Montrealiin, bussi jätti meidät Megabussin terminaaliin lähelle Central stationia. Ensimmäiset aamutunnelmat olivat, että ”mikä helkkarin betonihörskä tuossa vastapäätä on..” No, sehän paljastui tuttavallisesti Hilton-hotelliksi, oli muuten oikeasti todella ruma hotelli ulkonäöllisesti. Etäisesti mieleeni hiipi betonibunkkerimaiset maisemat Kouvolasta.

Alikulkutunneli matkalla Vanhaan kaupunkiin..

Ensimmäisenä ajattelimme lähteä metsästämään aamupalapaikkaa. Menimme Central stationin läpi metroasemalle (Bonaventure tai vastaava), josta ostimme päivän metrolipun 10 cadin hintaan. Pörhälsimme ”sinisellä muovimetrolla” ensimmäisenä Vanhaan kaupunkiin, koska ilma alkoi mukavasti olemaan jo lämmin ja yllättäin hieman huonosti nukutuilla yöunilla olikin vähän ylipirteyttä ilmassa.

Käveltyämme hetken aikaan Vanhassa kaupungissa, lämpötila rupesi olemaan jo lähellä +20 astetta. Löysimmekin aamupalapaikaksi mainion Eggspectationin, jossa itse nautin aamiaiseksi perinteisen Montrealilaisen bagelin, tuoreita hedelmiä/marjoja, tuoremehun ja vettä. Aamiainen maksoi itseltäni noin 20 cadia veroineen, mutta aamiaisella pärjäsikin pitkälle iltapäivään.

Aamiaisen jälkeen kävelimme ympäriinsä Vanhaa kaupunkia, jossa näimme samalla mm. Montrealin tiedekeskuksen, satamaa, veneklubialuetta, vanhoja teollisuusrakennuksia ja mukulakivikatuja. Aamuinen, utuinen Montreal oli ihanan rauhallinen paikka kävellä. Vastaantulevia ihmisiä tuli harvakseltaan vastaan ja nekin oli lenkkeilijöitä. Vanhaa kaupunkia kierrellessämme ajattelimme seuraavaksi matkata metrolla Mont Royal-kukkulan lähelle, josta Montrealin kaupunki on saanut nimensä. Kukkula onkin valtava ja emme kiertäneet koko kukkulaa edes läpi. Menimme ensimmäiselle näköalatasanteelle polkuja pitkin, josta näimme tyydyttävästi Montrealin kaupungin ylle. Kävelymatkaa jyrkkiä polkuja pitkin tuli useampi sata metriä ja kyllä muuten jalat ja kroppa kiittivät pienoisesta vaelluksesta 25 asteen lämmössä. :)

Kuvassa melko keskellä näkyy valkoinen rakennus, Montrealin olympiastadion.

Päiväurheilut suoritettua hyppäsimme jälleen kerran metroon ja sieltä likelle keskustaa. Montrealin metroasemat ovat siistejä ja moderneja verrattuna muihin metroasemiin mitä olen nähnyt. Esimerkiksi yhdellä metroasemalla oli mm. tykillä heijastettu aikataulutiedot vastapuoleiselle seinälle. Tykki julkisissa tiloissa järkytti minua :D Ei ikinä Suomessa uskallettaisi laittaa tykkiä metroasemalle. Okei, no oli tämä tykki suojattu aikamoisella metallisuojalla, mutta kuitenkin.

Montrealissa puhutaan valtakielenä ranskaa, joten mainokset, kuulutukset ja kadulla kuuluva puhe oli suurimmalti osin ranskaa, mistä kämppikseni tykkäsi (ja minustakin se kuulosti kivalta). Lisäksi mielestämme Montreal on sekoitus vanhaa (paljon vanhoja, kauniita rakennuksia) sekä nykyaikaista Eurooppaa. Menimme keskustassa jonkinmoiselle ostoskadulle, joka olikin täynnä liikkeitä ja bongasimme myös Montrealista Eaton Centerin, joka on myös Torontossa. Lähemmän 30 asteen lämpö "pakotti" meidät menemään terassille juomaan yhdet janojuomat, itse nautin Cosmopolitan-drinkin (pyytämättäni ilmeisesti jollain tuplaviinalla, liekö taas se suomalaisuus paistanut läpi vai mitä) ja kämppikseni nautti pienen tuopin valkoista olutta. Janojuotavan jälkeen kävelimme ostoskatua läpi, sekä yritimme löytää mm. Montrealin Hockey hall of famen. Näimme matkalla kuitenkin upeita katedraaleja, joista yhteen (ilmaiseen, köh) uskaltauduimme sisään. Siellä oli juuri alkamassa häät. :)

Päivällisen nautimme Mikes-nimisessä italialaisessa ravintolassa. Päivällisen jälkeen kiertelimme hieman paikkoja (kävimme mm. Indigo-cafessa, joka on kahvila-/kirjakauppaketju) sekä sen jälkeen totesimmekin, että bussi lähtee klo 19 paikallista aikaa ja alkaakin tulemaan jo kiire. Eikun bussiterminaaliin odottamaan bussia ja jälleen 6,5 tunnin bussimatka kohti Torontoa alkaa. Tällä kertaa bussi ei ollut niin täynnä ja teimme ylimääräisen pysähdyksen huoltoasemalla bussikuskille tulleen pahoinvoinnin takia. Saavuttuamme Torontoon vettä tuli taivaan täydeltä ja fiilis oli, kun olisi kotiin tulossa. Kotiutuminen Torontoon siis on tullut aika hyvin jo sisäistettyä.

(Ei Montrealiin liittyvä kuva, mutta kesäkuumalla on ihanaa juoda persikka-sitruunajääteetä ja ottaa pikkuinen marjakakkupala matkaan Torontosta kun heiluu kaupungilla. Kamppailen edelleenkin sisäisesti, onko Starbucks vai Tim Hortons parempi kahvilaketju...)

Tänään sunnuntaina teimme lisäurheilua, ihan kun muutenkaan paikat ei olisi hellänä. Pyöräilimme lähikauppaan ruokaostoksille. Tajusin, että taitaa olla viimeisiä kertoja aikaa käydä Loblawsissa (kauppa) ennenkuin torstaina jatkan matkaani. Harmittaa. Tuntuu, kun matka jäisi kesken ja olisi vielä paljon nähtävää ja tehtävää. Kuitenkin kaikki hyvä myös loppuu aikanaan.. Suomesta minua tänään muistutti illalla syömämme Fazerin sininen maitosuklaa. Kotiinpaluu tapahtuu pian.

Itselläni varsinkin viimeisten viikkojen ja päivien aikana tulee aina pohdiskelun paikka. Olenko oppinut mitään tästä reissusta? Voiko jostain ottaa opiksi tai voinko viedä ajatuksiani tuliaisiksi kotimaahani?

Muutaman asian näin sekavassa järjestyksessä pystyn tästäkin reissusta listaamaan. En ehkä ihan syvimpiä tunnontuskiani uskalla julkisesti jakaa muutakuin ystävien kanssa, mutta ehkä saisin teidän lukijoiden kanssa näistä hyviä kokemuksia ja ajatustenvaihtoa aikaiseksi. Siksi toivonkin kommentteja oman elämänsä matkailijoilta, pidempää tai kauempaa käynneiltä.

Yksi ikävin lieveilmiö matkustamisessa on ollut toki aikavyöhykkeen vaikeuden määrä suhteutettuna ylläpidettäviin ihmissuhteisiin kotimaassa. Usein, eli aina, kun lähden reissuun (ja varsinkin pitemmäksi aikaa), huomaan ilmiönä että usein ystävät/kaverit unohtavat minut ja sitä tyydytään vain tykkäilemään Facebook-statuksista. Lisäksi todella usein vaikean paikan tullen (kun itku kurkussa haluaa jakaa pahaa mieltänsä), on hankala aikavyöhykkeen takia soittaa ystäville. Tai äitille, jollekin. On hienoa, että saan omat aivot toimimaan pohtimalla asioita ja ”selviämällä” asioista, mutta sosiaalisena laumaeläimenä on välillä miellyttävämpää jakaa asiat ystävän kanssa. Ehkä tässäkin voisin tehdä parannuksen ja panostaa itse myös enemmän ulosantiini ulkomailta. Pitää myös itsekin yhteyttä ihmisiin. Yleensä ne ”tärkeät” ihmiset ovat olleet oma perhe (äiti, isä ja sisko) sekä muutama hyvä ystävä. Heidän kanssaan olen melko säännöllisesti pitänyt myös täältä yhteyttä, kun siihen on ollut mahdollisuus (Suomessa on ollut päivä ja täällä aamu ja soittaminen on sitä myötä onnistunut).

Kotikieleni ei ole englanti. Suomi on se kieli, jolla pystyn itseäni ilmaisemaan tarpeeksi tyydyttävästi ja suomea ymmärtävät osaavat myös ottaa ulosantini toivotun hyvin vastaan. Olen selvinnyt hyvin englannilla (yllättävän hyvin alkujännityksestä huolimatta), mutta ihmissuhdeasioissa joutuu usein miettimään oikeat sanat tarkkaan miten ilmaista itsensä ilman että syntyy konfliktia. Toki myös äidinkielessänikin käy tällaisia kompakiviä usein, että ”emme ymmärrä toisiamme”, mutta kielitaitoni ei ole tarpeeksi kehittynyt englannin suhteen kommunikoimaan murrekielellä ja ymmärtämään ihan kaikkea sanatarkkaan. Käytän paljon aikaani kääntämiseen päässä (suomeksi ja sitten käännät englanniksi että voit vastata) ja se on todella uuvuttavaa, kun se ei vielä kuitenkaan ihan luontaisesti tule minulta. Väärinkäsityksiä on syntynyt paljon, mutta myös onnistumisiakin. Myönnän, että on kielipää hieman karttunutkin, mutta se ei tarkoita sitä että osaisin puhua sataprosenttisen täydellistä englantia kommunikoimiseen.. Huh, pitää opetella siis lisää..

Onko kulttuurieroja oikeasti olemassa? Vai onko kaikki erot vain niitä kuuluisia persoonallisuuseroja, jotka hankaloittavat asioimista? Tämä on yksi mielenkiintoinen kysymys mitä olen pyöritellyt päässäni (ehkä vain selittääkseni itselleni jotain). Täällä sekä muutenkin maailmalla ollessani olen toki huomannut ne kuuluisat kulttuurierot ja mielestäni on ainutlaatuisen kiehtovaa, kuinka pieni, suljettu ja omalaatuinen kansa ja maa Suomi on. Olen myös sisäistänyt pitkälle sen kuuluisan ”sisun” merkityksen. Ei sitä ehkä turhaa hehkuteta meillä. Paikallisetkin ovat sanoneet, että suomalaiset ovat olleet ainuita, jotka omaavat tämän sisun positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Kaikista kummallisista puolistamme huolimatta olen iloinen saadessani kertoa Suomesta muille ihmisille. Täällä päin helposti tuppaannumme olemaan ”vain se joku maa Ruotsin ja Venäjän välissä (ai onko siellä joku maa vielä välissäkin?!)”..

Nautinko todella olostani Suomessa ja haluanko todella viettää tulevaisuuteni siellä? En vain koe tällä hetkellä niin, en ole kokenut muutamaan vuoteen niin. Valitettavasti meitä juurtumattomia ihmisiäkin löytyy, joita vainoaa ikuinen halu vaihtaa maisemaa. Itselläni on tasan yksi koti tässä maailmassa ja se on lapsuudenkotini. Silti sekään ei saa minua pysymään Suomessa ja halu nähdä maailmaa on liian kutkuttava ajatus. Minua ei vielä mikään sido jäämään Suomeen ja olen mielessäni pyöritellyt erinäisiä vaihtoehtoja tulevaisuudestani. En sano, että onnellisuutta saa muualta maailmalta tai joku muu maa olisi parempi paikka asua kuin Suomi. En ole sen tarkemmin miettinyt syitä ja seurauksia (tai no hups, valehtelin. Olenhan minä mutta en halua niitä jakaa tässä), mikä ajaa minut haluun lähteä maailmalle. Voihan olla, että mieleni muuttuu kun saan itseni sitoutumaan johonkin Suomessa. Vielä on liian aikaista sanoa, onko menojalka ikuisesti vipattava lentokenttien suuntaan.

Olen todella valmistumassa siihen ammattiin, mitä haluan tehdä. Haluan todella valmistua ja olla hyvä työssäni. Monet eri kokemukset ovat ajaneet minut lähemmäksi haaveammattiani, vaikken tosin muutamia vuosia takaperin tiennyt edes mitä sosionomi tekee. Nyt kun monikulttuurisessa ympäristössä olen nähnyt työmahdollisuuteni sosionomina ja työkäytäntöjen edistäjänä, olen sisäistänyt sen että olen onnellisessa asemassa saadessani tulla hyödyllisemmäksi. Reissuissa (Espanjassa ja täällä Kanadassa) töitä tehdessäni ihmisten parissa, olen löytänyt täältä hyviä ja huonoja työkäytänteitä ja niitä hyviä työkäytänteitä haluan tuoda Suomeen. Lisäksi haluan myös viedä Suomen järjestellisempää ja suhteellisen laadukasta työn laatua myös maailmalle. Perhanasti nostan peukkua ilmaiselle koulutukselle ja sille, että juuri minä olen saanut mahdollisuuden opiskella haluamaani ammattiin, johon uskon vakaasti pystyväni erinomaisin edellytyksin.

Omissa ajatuksissaan oleminen vieraassa ympäristössä tekee meille jokaiselle hyvää. Oppii ainakin joskus näkemään asiat eri perspektiivistä. Asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Jokainen kilometri kauemmas tärkeimmistä asioista opettaa arvostamaan niitä asioita, jotka antavat sinulle hyvät mahdollisuudet selviytyä elämästä. Ihmissuhteet muuttuvat, paranevat ja huononevat, reissujen aikana. Useimmiten Suomeen tullessani koen kuitenkin kiitollisuutta siitä, että saan mahdollisuuden kehittää itseäni ihmisenä, vaikka se välillä vaatiikin aikaa ja montaa kilometriä. Eikä välttämättä tarvitse lähteä ulkomaille asti pohtimaan minuuttaan, välillä riittää vain että sulkee kämppänsä ulko-oven ja keskittyy siihen, mitä haluat ajatella ja kehittää itsessäsi. Haluaisin joskus suoda kaikille mahdollisuuden lähteä katsomaan vaikka miten naapurikaupungissa eletään. Tai mitä Suomen luonto on parhaimmillaan. Minulle kilometrit välissä antavat parhaimman suorituskyvyn ajatella.

Suomesta tulen aina kaipaamaan ruisleipää. Ja kunnon maitoa. No okei, Suomen luontoakin. Sinällään meillä on asiat hyvin meidän maassa, ei tarvitse pelätä ihan alvariinsa paskatautia elintarvikkeista sekä meillä on siisti, rauhallinen ja kaunis luonto. Terveydenhuolto on tähän mennessä pelannut (olen aina saanut henkeni säästettyä ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta) ja aika ajoittain mieleni pahoittavasta byrokratiasta tavan kansalaisena minun on ollut helppo asioida pääpiirteittäin Suomessa. Paljon on varmasti valituksen ja kiitoksen aihetta, mutta tässä näin muutama esimerkki mitä tuli mieleen.

Hmhpm. Seuraavaksi valmistautumaan päiväreissulle Montrealiin. Yleensä sanotaan, että jos kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku. Täällä parhaiten mielipahaan auttaa Tim Hortonsin kahvi ja joku sokerimössöpulla. Näillä eteenpäin - ensiviikolla vaihtuu maisemat.

Tänään alkoi toiseksi viimeinen viikkoni Torontossa. Olen viettänyt vauhdikkaasti edellisen blogikirjoituksen jälkeen elämää töissä, kotona ja kaupungilla. Viime viikon perjantaina loppui minun harjoitteluni Suomikodilla. Harjoittelusta sain kiitettävän arvion (jos sellaista saisi antaa, kun arviointina on vain hyväksytty tai hylätty), mutta olin kiitollinen ja iloinen saamastani hyvästä palautteesta. Tuntemukseni valmistua kyseiseen ammattiin ja tehdä työtä monikulttuurisessa ympäristössä (ulkomailla) vanhusten tai kehitysvammaisten parissa, kasvoi. Harmittaa, ettei oikein vanhuspuoli varsinkaan ole mitenkään haluttu ala tällä hetkellä, koska itselläni työ vanhusten parisssa on ollut oikein antoisaa ja samalla haastavaa. Helpolla en halua kuitenkaan elämästäni päästä. :)

Nursing homen oma kotikissa Barney. Minulle ei ennakkoon ilmoitettu että osastolla asuu kissa, joten tuli mukavana yllätyksenä tämä allergian suhteen - olin ihan tappoallerginen tuolle kissalle. Onneksi pystyimme useimmiten välttelemään toistemme seuraa. :D

Perjantaina töiden päättymiseni kunniaksi kävimme Russellin kanssa Velvet Underground-nimisessä goth-/industrialmusiikkiklubilla. Paikka oli sopivan viihtyisä sekä musiikin että asiakasmäärän suhteen minulle. Ei ollut kiljuvia teinejä ja tiskillekään ei tarvinnut jonottaa. Jossain vaiheessa veikkasin, että ainakin naaman perusteella meikäläinen taisi olla nuorin koko baarin asiakaskunnasta. :D Nautimme muutaman janojuoman (ja Russell muisti AINA mainita tiskillä tilatessaan juomia, että laittakaa neidille tupla-/nelinkertainen annos vodkaa koska hän on Suomesta!) sekä tapasin Russellin työkaverin ja hänen vaimonsa. Meillä oli hauska ilta, kunnes lähemmäs 24 tuntia valvottuani totesin että nyt on aika ottaa taksi kotiin ja pehmoinen peti täällä minua odottikin.

Lauantaina en tehnyt mitään ihmeellistä. Sunnuntaina menimme kämppikseni kanssa Jack Astor'siin keskustaan katsomaan jalkapallon MM-kisojen loppuottelua. Jotenkin ajattelimme olevamme ajoissa, ja kissanpissat. Kaikki keskustan ruokapaikat olivat aivan täynnä jalkapallofaneja. Myös Jacksin asiakaskunta oli jakaantunut aika 50-50 Argentiinan ja Saksan kannattajiin. Paikalla patiota myöten asiakkaita oli varmasti useampi sata ja kaikki pöydät olivat varattuja. Seisoimme siis ensimmäiset 1,5 tuntia paikallamme ja joimme samalla muutaman drinkin. Loppuajasta pääsimmekin istumaan ja päätimme vielä pelin jälkeen jäädä syömään kyseiseen paikkaan (koska hyvä, halpa ruoka ja komeat tarjoilijat :P) Tunnelma pelin aikana oli aivan uskomaton - toki itse kannatimme Saksaa ja Saksan saadessa ratkaisevan maalin, ihmiset huusivat, kiljuivat ja halailivat toisiaan. Ihan erilainen meininki kuin Suomessa! Siitä se vasta bileet alkoikin, kun voitto Saksalle varmistui..

Kotikatuamme Greenwood avenueta.

Tänään on minun nk. virallisen loman ensimmäinen päivä. Viimeiset viikot meinasin viettää mm., shoppailemassa tuliaisia, käymällä Toronto Science Centerissä, Montrealissa (lähdemme sinne perjantaiyönä ja tulemme lauantaiyönä takaisin, päiväreissu siis) sekä sunnuntaina lähdemme telttailemaan Russellin kanssa - vihdoin ja viimein! Lisäksi ajattelin myös selvitellä jos laittaisin tulemaan matkalaukkuni rahtina Suomeen sekä ajattelin syödä hyvää ruokaa ja nauttia ystävieni seurasta. Aina näin "luopumisen" tullen on haikea fiilis ja harmittaa hirveästi tulla Suomeen. Toki minun pitää ruveta valmistumaan koulusta ja riittää sitä tekemistä sielläkin, mutta olen juuri ruvennut kotoutumaan tänne enemmän kuin tarpeeksi. Mutta pitäähän sitä ovia sulkea perässään että saa niitä uusia ovia auki.

Olen täällä Kanadassa saanut asua aivan mahtavassa talossa. Talo on kauniisti sisustettu ja kaikki tarpeellinen on löytynyt valmiina täältä.

Olohuone/eteinen. Oikealla on sisäänkäynti keittiöön ja portaikko yläkertaan.

Lempipaikkani keittiö. Tilava ja kaikki tarpeellinen kokkausverme on löytynyt.

Minun huoneeni, jossa on muutama kirjahylly täynnä mielenkiintoista kirjallisuutta! Lisäksi ikkunasta katsottuna näen maisemat takapihalle. Huoneesta löytyy myös tilava vaatehuone.

Yläkerran kylpyhuone, jossa kesäkuumilla on tullut vietettyä aikaa kylmän suihkun merkeissä. Lisäksi alakerrasta (välikerros) löytyy myös toinen vessa/kylpyhuone ja kellarissa on myös vessa.

Takapihan kurreperheen jäsen.

Ensiviikolla, 24.heinäkuuta matkaan ensimmäisen kolmeksi yöksi Pariisiin. Sieltä lennän neljäksi yöksi Krakovaan. Olen Suomessa 2.8 yöaikaan perillä. Aika on mennyt todella nopeasti. Katsotaan jos kirjoitan myö blogintynkää pikkuiselta Euroopan reissultani. Kerkeän vielä kerran kirjoittamaan myös täältä Kanadasta. Nähdään kohta taas tutut ja tuntemattomat siellä Suomessa!

Viime viikolla vietettiin Suomessa juhannusta ja näin meidänkin harjoittelupaikalla pidetään suomalaisten juhlien perinteitä yllä. Eli vietimme myös juhannusta täällä päässä ja torstaina menimmekin yhdessä asukkaiden kanssa Sunnybrook-puistoon, jossa meille oli järjestetty piknik. Piknikilla meille soitettiin livemusiikkia, söimme juhannusruokaa (perunasalaattia, lihapiirakoita, lenkkiä ja kotikaljaa) sekä lauloimme yhteislauluja. Sää oli kuin morsian konsanaan – se lämpö joka helli meidän kaikkien ihoa oli jotain aivan ihanaa! Säät ovat yleisesti ottaen ihan suosineet meitä täällä, muutamia sadepäiviä lukuun ottamatta päivittäinen lämpötila pysyy reilusti yli 20 asteessa ja kosteusprosentti on korkea, joka tekee ulkona olemisesta hiostavaa. Kukaan asukas eikä työntekijä saanut lämpöhalvausta puistossa, joten suurimmilta ongelmilta vältyttiin.

Saatuamme piknikin kunnialla suoritettua, menimmekin kiireellä pakkaamaan asunnollemme viikonlopun ”juhannusreissua” - New Yorkia ajatellen. Muutama tunti unta nokkaan ja taksilla klo 3.30 lentokentälle yöllä. Lähtöselvityksen tehtyämme meidän piti mennä seuraavaan jonoon ja täyttää tullikaavake minne olemme menossa jne. Nämä samat asiat meidän piti selittää tullivirkailijalle, joka lätkäisi leimat passiimme ja toivotti hyvää matkaa. No, eihän se jonotus siihen vielä loppunut kun piti mennä vielä turvatarkastukseen ja läpivalaisuun. Nämä kaikki vaiheet käytyämme pääsimme vihdoin portille odottamaan lentoamme. Lento Torontosta New Yorkiin kesti noin 1,5 tuntia.

New Yorkin päässä otimme lentokenttäjunan (en muista tarkkaa nimeä), jolla menimme metroasemalle. Metroasemalta pääsimmekin mukavasti hotellimme läheisyyteen Manhattan-saarelle. Juna-metro-yhdistelmä kesti noin tunnin ja hinnaksi tuli viisi euroa joka ei ollut paha verrattuna taksihintoihin. Löydettyä hotellimme, jätimme laukut hotelliin ja lähdimme saman tien katselemaan nähtävyyksiä.

New Yorkissa meillä oli explorer passit, jotka maksettiin etukäteen netissä. Kortille sai valita 3, 5 tai 10 nähtävyyttä ja erikseen lippuja ei tarvinnut ostaa kun vilautti vaan korttia lipunmyynneissä. Noh, kortti jakoi meidän kaikkien mielipiteet koska yllättäin eihän nyt tuo matkustaminen näin helppoa voi olla. Esimerkiksi kun menimme Statue of Libertyn lipunmyyntiin (Vapaudenpatsas), meille sanottiin että joudumme noutamaan liput jostain aivan ydinkeskustasta, jonne oli reilusti viiden kilometrin matka.. käytyämme liput keskustasta menimme takaisin jonottamaan vapaudenpatsaan lipunmyyntiin ja vasta sitten pääsimme sisään! Meillä meni tuohon sompailemiseen kolme tuntia (koska kaupunki on niin helvetin iso ja kävimme vielä fiksusti syömässä ennen saarelle lähtöä), joten kiitos vaan kun tästäkin oli informoitu niin hyvin meitä että kortti ei käykään lipunmyynnissä.

New Yorkissa (ja koko USAssa) on kyllä turvatarkastuksia joka lähtöön. Metrossakin meille kuulutettiin ainakin viiden minuutein välein väkivallan vaarasta ja siitä, että muistakaa ilmoittaa väkivalta-/taskuvarkaus-/ ym. tapaukset poliisille. Useimpiin paikkoihin (Empire State Buildingiin ja Vapaudenpatsaalle) jouduimme läpi käymään turvatarvastukset ja läpivalaistukset. WTC-tornien muistopaikalla pörräsi laumoittain poliiseja tarkkailemassa turisteja. Vaatekaupoissa oli kymmenittäin vartijoita.

WTC-tornien toiselta muistopaikalta kuvaa..

Kävimme katsastamassa mm. Keskuspuiston (Central Park), Empire State Buildingin, Vapaudenpatsaan, Madame Tussaudsin (vahamuseo), Time Squaren (useampaankin otteeseen), Brooklynin sillan jne. Olimme matkalla perjantaiaamusta maanantaiaamuun ja mielestäni näimme ihan hyvin paikkoja lyhyessäkin ajassa vaikka aikamoisella aikataululla jouduimmekin aluksi matkustamaan. Paljon enemmänkin varmaan näkemistä olisi ollut, mutta itselleni oli tärkeintä nyt päästä vain näkemään tämä ”niin kuuluisa” kaupunki ja olin reissuun ihan tyytyväinen.

Keskuspuistoa..

Brooklynin silta..

Madame Tussaudsista kuvaa..

Palattuamme reissusta kaikki teimme uutterasti töitä koko viikon, koska työpaikassamme tapahtui sekä iloisia että surullisia asioita. Olemme tällä viikolla töiden jälkeen vain hengailleet, itse kävin ensimmäistä kertaa elokuvissa täällä. Menin läheiseen Cineplexin leffateatteriin Russellin kanssa katsomaan elokuvan Neighbours. Tiistaina oli erikoistarjouspäivä, jolloin liput maksoivat 4 euroa kappale, joten ajattelimme käyttää tilaisuuden hyväksemme. Vedin leffateatterissa hirveät ähkyt, kun tapani mukaisesti halusin popcorneja elokuvaan mukaan. No, ensinnäkin ajattelin että otan tuon L-kokoisen ”tarjouksen", ja se popcornisäkki oli varmaan kolmen litran kokoinen. Limpparillakin oli kokoa ainakin yli litra ja kaupan päälle saimme vielä Skittles-karkkipussin, yööööööööhhhh... Leffakulttuurikin on täällä hyvin erilainen. Leffan ajaksi ovia ei suljettu ja ihmiset saivat vapaasti käydä hakemassa pitsaa ym., purtavaa saliin koko elokuvan ajan. Hyvien kohtausten tullessa ihmiset nauroivat todella kovaan ääneen yhdessä ja ihmiset keskustelivat normaaliin äänen sävyyn koko elokuvan ajan. Noh.. olipahan tämäkin kokemus, ei ehkä miellyttävä mutta erilainen ja hauska kylläkin!

Meiltä löytyy lisäksi asunnostamme mölkky, joten pelasimme Russellin ja kämppikseni kanssa pari erää mölkkyä eräs ilta. Russell oli ihan yllättynyt, kun sanoin että Ranskassa mölkky on todella suosittu peli. Saatiin ranskalais-kanadalainen herrasmies Russellikin rakastumaan kyseiseen peliin ja hän haluaa myös erittäin mielellään kokeilla kyykkää, kun hän joskus sitten saapuu Suomeen. :)

Tänään sunnuntain kunniaksi kävimme toisen kämppikseni kanssa Torontossa järjestettävässä Worldpridessä. Paikalla sekä katsojia että kulkueeseen osallistuvia oli lähemmäs 250 000 ihmistä ja mekin saimme olla osana kulkueen alkupäätä. Kävelimme noin kahden kilometrin kulkuematkan Yonge streetille asti ja aurinko helli meitä jälleen kerran mm. polttamalla minun olkapääni :D Tunnella pridessä oli aivan mahtava (itse tanssin koko kulkueen matkan musiikin tahtiin ja heilutin lippua) ja ihmisiä oli korkeiden kerrostalojen katoilla katsomassa kulkuetta. Lisäksi paikalla oli todella paljon median edustajia, televisiohelikoptereita, turisteja, myyntikoppeja jne. Ihan mieletöntä! En saanut kulkueesta montaa kuvaa kuvattua, kun keskityin jammailemiseen ja laulamiseen koko ajan.

Kaikkien maiden liput oli edustettuna (myös Suomenkin lippu). Lisäksi pridessä oli mukana kansainvälisiä yhdistyksiä ja firmoja sekä paikallisia firmoja, opiskelijayhdistyksiä, sairaaloita jne.

Tämmöistä pientä tänne tällä kertaa. :) Aika menee todella nopeaan, itsellänikin ei ole enää kovin montaa viikkoa niin tulen takaisin Suomeen (potuttaa jo vähän valmiiksi). Terveiset kaikille lukijoille!

Bussi oli ainakin ihan hyvin ilmastoitu, koska menomatkalla palelti niin jumalattomasti ja reidet olivat ihan kohmeena kylmyydestä. Paikalle päästyämme kuitenkin sää helli meitä, Niagaralla oli noin 23 astetta lämmintä ja aurinkoista. Ensimmäisenä kun bussi jätti meidät kasinon alakertaan, meille annettiin vihreät kortit jolla meidän piti mennä jonottamaan tiskille. Tiskillä kysyttiin meidän henkilöllisyystodistusta ja pääsimme nopeasti pois "tarkastuksesta". Meille jäi edelleenkin hämäräksi, mikä tämä kyseinen tarkastus oli..

Tiskitarkastuksen jälkeen päätimme etsiä kasinon kauppojen lomasta ruokapaikan ja päädyimme menemään Shoeless Jack'siin, joka onkin yksi iso ruokaketju (urheilu- ja grilliravintola) Kanadassa. Esimerkiksi Suomikodin vastapäätä löytyy heti yksi kyseinen ravintola. Tilasimme oikein hyvät ja maittavat ruoka-annokset ja itselleni tuli viiden eri juuston pasta-annos, joka maksoi vain 18 dollaria. En edes jaksanut syödä kaikkea loppuun vaikka kovin yritin olla ahkera! :(

Pakollisen lounasajan tankkauksen jälkeen lähdimme pihalle kävelemään. Halusimme ehdottomasti ainakin käydä laivalla ihan hevosenkengän juuressa näkemässä alhaalta päin putoukset.

Matkan järjesti Hornblower Niagara Cruises ja matka maksoi 20 dollaria yhdeltä hengeltä. Mentyämme paattiin saimme mukaamme myös sadetakit mukaamme jotka tulivat todellakin tarpeeseen. Oli aivan mahtavaa saada Niagaran vettä naamallensa ja niskaan ja itse nautin koko rahalla veden pärskeestä ja ihmisten kiljumisesta (ihan kun se vesi nyt meidät söisi). USAn "puolella" kanssa on oma risteilynsä ja heillä olivat siniset sadetakit, joten laivan ihmiset aina erottivat ylhäältä katsottuna siitä, minkä väriset sadetakit ihmisillä oli.

Hevosenkenkä alhaalta päin katsottuna ja kuvattuna.

Hevosenkenkä ylhäältä päin.

Käytyämme risteilyllä kävimme vielä katsomassa hevosenkengän yläjuoksulta putousta sekä kävelimme matkamuistoliikkeen läpi, josta ostin itselleni muutaman postikortin sekä jääviinirypäleistä tehtyä kanadalaista teetä. Lähdimme viiden aikoihin bussilla takaisin kohti Torontoa väsyneinä, mutta iloisena matkamme suoritettua. Päästyämme Torontoon, otimme metron sekä ratikan, jolla matkasimme kohti Little Italya etsien kaveriamme paikallisesta urheilubaarista. Törmäsimme samalla Little Italyn kaupunginosassa "Taste Little Italy"-ruokafestareihin, ja kokonainen pitkä katu oli suljettu juhlahumun ajaksi. Katukojuissa oli tarjolla ruokaa, vaatteita, pelejä ja muuta rihkamaa. Emme siis löytäneet baaria ollenkaan ja siinä vaiheessa olimme jo niin väsyneitä että päädyimme tulokseen lähteä turvallisesti kotiimme Greenwoodille nukkumaan.

Siinäpä meidän päivästä lyhyesti ja ytimekkäästi. Nyt katsomme yhdessä jalkapallon MM-peliä, koska eilen valitettavasti päätyi NHL-pelit LA Kingsin voittoon (prkl). Huomenna ajatuksena on, että käymme kaupungilla katsomassa kanadalaista isänpäivähumua sekä ehkä shoppailemme jotain pientä itsellemme. Terkut kaikille!

Piti taas muistaa tulla päivittämään blogia teille lukijoille. Ei ole täällä mitään ihmeellistä tapahtunut, joten paljoa kerrottavaa ei olekaan. Perjantaina minä ja kämppikseni käytiin kavereiden kanssa nauttimassa illallinen Don Millsin lähettyvillä eurooppalaisessa ruoka- ja olutravintola Biermarktissa. Harvemmin muistan järkkäriäni kantaa mukana/puhelimella ei nyt ihan kaikkea viitsi kuvata, joten Biermarktista minulla ei ole mitään muistokuvaa laittaa tänne blogiin. Kyseisessä paikassa kuitenkin on tarjolla laaja valikoima erilaisia eurooppalaisia (sekä toki kanadalaisia) olueita, mutta itse en niin suuren oluen ystävänä päätynyt ottamaan olutta, vaan tilasin tutun ja turvallisen siiderin ruoka-annokseni janojuomaksi. Itse söin kanaa, kun taas kämppikseni ja kaverimme tilasivat mm. simpukoita ja eurooppalaisen makkara-annoksen. Ilta oli todella hauska. Lauantaina kun tytöt menivät Wonderlandiin (minne itse en jaksanut lähteä eikä niinkään nuo huvipuistot kiinnosta), jäin päiväksi siivoilemaan asuntoamme. Samalla valmistin jo illan ruokia ennakkoon (koska grillasimme jälleen kerran). Illalla meille tulikin käymään paikallisia ystäviämme ja samalla vietimme vieraidemme läksiäisiä. Muutama vieras jatkoi matkaansa täältä Torontosta New Yorkiin ja eräs vieras palasi takaisin kotoSuomeen.

Blogiin ei hirveästi ole kerrottavaa arkipäivän puuhistani, koska yleensä käyn vain töissä (ja ymmärrettävistä syistä en saa työasioista tänne kertoa) ja töiden jälkeen tulen asunnolle. En jaksa yksinkertaisesti kameraa kantaa vain joka paikkaan, koska elän ehkä itse myös enemmän omien mielikuvamuistojen kautta.

Kauppamatkani varrella aivan ihanan väriset portaat :)

Harvemmin me teemme mitään ihmeellistä työpäivien jälkeen kämppistemme kanssa. Yleensä katsomme telkkaria (nyt ollaan viimeaikoina katsottu NHL-pelejä), istumme kaikki tietokoneilla, luemme, juttelemme ja kokkaamme. Eilenkin tein toisen kämppikseni kanssa illalla marjasalaattia, koska kolmas kämppiksemme tekee iltavuoroa tämän viikkoa. Tänään joutessani kokkasin meille yhteiseksi purtavaksi makkarakastiketta ja omatekoista perunamuussia. Tuli hyvää.

Viikonloppuisin meillä on yleensä enemmän aikaa tehdä yhdessä jotain, mutta toki ohjelmamme riippuu aina jaksamisestamme. Nyt meillä on ollut vieraita vähintään joka viikonloppu käymässä joten ei tässä keretä muuta kuin rillamaan ;) Ajattelimme kuitenkin tänä viikonloppuna lauantaina, käydä Niagaran putouksilla koska lauantai sattuu olemaan meillä kaikilla vapaa. Sunnuntaina itse menen töihin, koska sunnuntaina 15.6 vietetään täällä Kanadassa isänpäivää.

Niagaran putouksilla ajattelimme lisäksi käydä viinitarhalla ja Hard Rock Caféssa. Ensiviikolla me suuntaammekin yhdessä New Yorkiin juhannuksen ja erityispitkän viikonlopun kunniaksi. Pääsemme ensiviikon tiistaina toisen kämppikseni kanssa osallistumaan vapaaehtoisten palkitsemisgaalaan, joten ehkä käymme sunnuntaina katsomassa kaupasta vähän sopivampaa vaatetta päällemme. Täällä vapaaehtoistyö on aivan huipussaan ja tiistaina tämä kyseinen juhla järjestetään Downtownissa eräässä teatterissa (jonka nimeä en satu juuri nyt muistamaan). Torontossa kaikki yli 15 vuotta vapaaehtoistyötä tehneet palkitaan ja meidän harjoittelupaikalta ylihoitaja on nimennyt 5-6 vapaaehtoista palkittavaksi. Nämä ovat kuin vapaaehtoistyöläisten ”Oscar-gaalat”, jonne saan kunnian mennä erään vapaaehtoisen avecina. Eli ensiviikosta tulee erilainen, mielenkiintoinen ja hauska, kun viikonloppunakin päästään vielä reissun päälle!

Laskeskelin juuri, että noin seitsemän viikon päästä muutaman pikkumutkan jälkeen olen takaisin Suomessa. Aikani täällä on siis mennyt todella vauhdikkaasti. Odotan jo, että pääsen Pariisiin käymään. Lisäksi mieleni vähän halajavi tuonne Barcelonaan, joten ajattelin siellä tehdä pikku pysähdyksen paluumatkan lomassa.

Pienemmät keltaiset bussit ovat yksityisen koulujen koulukuljetusbusseja. Kuvassa yllä yksityiskoulun bussi.

Tänään lisäsin blogiin kuvia kauppareittini varrelta, koska satuin kävelemään ”neljän ruuhkan” aikoihin kaupalle.

Käymme kerran viikossa tekemässä isommat ruokaostokset lähikaupassamme Loblawsissa ja tällä kertaa emme tarvinneet niin paljoa ruokaa, koska viikonloppuna syömme ulkona ja ensiviikolla meille tarjotaan ilmaiset ruoat.

Mike toivoi, että olisimme tuoneet mämmiä ja pannukakkua kaupasta. Valitettavasti niitä ei täältä saa. :(

Tämä järjestely on sujunut hyvin, että ostamme yhteiset ruoat koko viikolle ja jos joku haluaa hygieniatarpeita/omat herkut, niin ne voi sitten ostaa omilla rahoillaan. Yleensä meillä menee viikon ruokiin 50-90 euroa/henkilö ja sillä oikeasti saamme laadukasta ja hyvää kotiruokaa sekä aamu- ilta- ja välipalat maksettua. Vielä emme ole kuolleet nälkään. Siivous- tai kokkausvuoroja meillä ei sinällään ole, mutta toki omista huoneista sekä pyykeistä pidämme ihan oman huolen. Minä yleensä yleisiä tiloja tykkään siivota (luututa lattiat ja vaihtaa roskapussit) mutta kaikki tasapuolisesti teemme hommamme kun huomaamme likaa olevan. Ei siis valittamista tässä konseptissa ja onhan se mukavampaa kun on seuraakin täällä.

Matkalla kauppaan ja kauniita pieniä puutarhoja talojen edessä.

Elämän hienouden pohdintaa kaupparisteyksessä..

Työ on oikeasti vaativaa ja rankkaa välillä, ja on hyvä että voimme yhdessä jakaa nämä kulttuurierot sekä työstä tulevan stressin. Onneksi minulla on vähän koulutehtäviä täällä, jossa voin purkaa syvemmät mietintöni ja pohdintani kulttuurista, työstä ja elintavoista täällä. Kanada on itselleni yleisesti ottaen miellyttävä ja kaunis paikka asua.

Ylläolevassa kuvassa yritän havannoida pyöräkaistoja liikenteen seassa. :D

Paikalliset ovat pääasiallisesti todella ystävällisiä (naapuritkin moikkailevat) ja aina olen saanut apua kun sitä olen kysynyt. Mielestäni on myös hienoa, kuinka paikalliset ovat kiinnostuneet suomalaisesta kulttuurista (enkä oikeasti pistä sitä small talkin piikkiin) ja olemmekin saaneet ystäviämme melkein palavasti rakastumaan Suomeen, mm. mämmiin, pannukakkuun, suomalaiseen kahviin, suklaaseen, Pandalakuihin (näitä olemme maistattaneet kavereille), sekä saunaan ja poroihin noin ajatuksen tasolla ja kuvilla. Lisäksi kun täällä Torontossa asuu todella paljon eri maista tulleita ihmisiä, meikäläistä ei katsota ollenkaan pitkin nenänvartta täällä. Täällä ollaan totuttu erinäköisiin ihmisiin ja minä ihan sulavasti puikkelehdin tuolla kadulla muiden joukossa. Jos joku ominaisuuteni kiinnittää huomiota paikallisiin, se on (vielä) vaalea iho sekä siniset silmät. Suomessa kun yleensä saan jonkun rikollisen maineen jo pelkästään hiusvärin takia...

Kauppaan vievä silta.

Sillan vasemman puolen maisemat kauppaan kävellessä..

Tyypillinen bussipysäkki.

Ehkäpä minulla on sitten ensiviikolla enemmän kerrottavaa teille, miten täällä menee. Nauttikaa Suomen kesästä - me nautimme Kanadan kesästä. :)

Valmistimme perinteista hernekeittoa (päälle Turun sinappia ja raakaa sipulia, nam!), pannukakkua mansikkahillolla ja kermavaahdolla, perunarieskoja, hapankorppunappeja tuorejuustotäytteellä sekä ostimme lisäksi karjalanpiirakoita, korvapuusteja, suomalaista Fazerin suklaata (Geishaa ja vodkakonvehteja) ja Sisu-pastilleja. Olimme myös varautuneet synttäritarjoiluihin skumppapullolla sekä myöhemmin Kanadaan saapuvalla asiaan kuuluvalla synttärilahjalla.

Sunnuntaina päätimme vielä tyttöjen kesken lähteä shoppailemaan. Itse sain kauppareissulta ostettua neljät kengät (köh, joista kahdet oli Converset), housut, jakkutakin, muutaman paidan ja mekon. Pyörähdimme ainakin Victoria's secretillä, Forever 21:ssa, American Eaglessa, Pinkissä ja muissa kivoissa liikkeissä. Aika hyviä diilejä tein, kun päivän ostosreissuun meni 100 euroa. Tsiuh. Tulin Kanadaan niin vähillä tarpeilla kun mahdollista, joten huomasin aika nopeasti kuinka pieni vaatevarasto minulla oli mukana. No, nyt on Kanadan kuumia kesähelteitä varten hankittuna viileämpääkin ja siistimpää vaatetta.

Maanantaina meille saapui muutama vieras Suomesta tänne Kanadan helteisiin. Samalla saimme tuliaisina Suomesta mm. ruisleipää, mämmiä, mustikkalikööriä, Jaloviinaa, salmiakkikossua, teetä, Fazerin sinistä ja ihonhoitotuotteita. Ja lisäksi lahjan Russellille – Finland t-paidan :D Voi kun Russell oli niin iloinen paidan saatuaan! Naureskelimme, kun minulla on Kanada-paita, niin Russell voi käyttää sitten Finland-paitaa ja voimme tyhmän näköisinä kävellä kadulla turisteina.

Tällä viikolla saankin nauttia pitkästä viikonlopusta, koska minulla on perjantaikin ylityötuntien takia vapaana. Perjantaina menemme yhdessä vieraidemme, paikallisten ja kämppisteni kanssa international partyihin, jossa nautimme hyvää ruokaa ja saamme aivan varmasti taas hamaan tappiin asti puhua suomalaisesta kulttuurista. Lauantaina tytöt suuntaavat Wonderlandiin, jonne itse en ehkä näillä näkymin lähde. Lauantaina vietämme jo ”perinteeksi” muodostuneet grilli-illat ja samalla vietämme vieraidemme ”läksijäisiä”, kun he suuntaavaat kuka minnekin. Siinä oikeastaan viikon suunnitelmat rupeavat olemaankin. Varasimme eilen kämppistemme kanssa yhdessä juhannukseksi matkan New Yorkiin kolmeksi päiväksi! Saa nähdä mitä siitäkin reissusta tulee. Vielä olisi näkemättä ainakin Niagaran putoukset sekä Montreal, mutta harmittavasti kaikki viikonloput tulee nukuttua ruhtinaallisesti raskaan työviikon päälle. Noh, onhan tässä vielä aikaa!

Ps. Työpaikalla on välillä taukohuoneessa herkkutarjoiluita..

Innostuin eilen tekemään meille melko perinteistä nakkikeittoa muutaman päivän tarpeiksi. Ja oli kyllä hyvää kun lisäksi otti muutaman ruisleipäpalasen kylkeen!

Terkkuja kaikille tutuille ja vähemmän tutuille - hengissä ollaan helteistä huolimatta! :)

Harjoitteluni Suomikodissa on lähtenyt mukavasti käyntiin ja olen jo oppinut sisäistämään paljon asioita. Asukkaiden kanssa työskentely tuntuu sujuvan jo rutiinilla ja ohjaajakin on muutamaan kertaan minua jo erehtynyt kehumaan. Olen Suomikodin kautta päässyt tutustumaan eilen Torontossa sijaitsevaan italialaiseen nursing homeen, Villa Colombaan. Menimme illalliselle Villaan ja paikalle tuli myös muista hoitokodeista hallinnon ihmisiä.

Menimme Villaan oman Suomikodin ylihoitajan kanssa ja mukanani oli kämppikseni, jotka myös tekevät töitä Suomikodissa. Pääsimme kämppikseni kanssa autokyydillä Villaan ja meillä meni muutaman kymmenen kilometrin matkaan lähemmäs tunti ajaessa. Ajoimme hauskaa reittiä, jossa näimme oikeasti todella rikkaiden ihmisten taloja (ne olivat aivan hulppeita taloja!) ja menimme myös nk. slummialueenkin läpi. Päästyämme perille Villaan, menimme kämppiksemme kanssa Colombaan sisälle ja VAU! Paikka oli kuin hotelli! Aivan mielettömän hieno päärakennus, joka oli täynnä italialaista taidetta (tauluja ja mosaiikkia) sekä joka puolella näkyi vähintään yksi suihkulähde. Tuntui, että olimme aivan alipukeutuineita illan konferenssiin, mutta meille ei oltu kerrottu konferenssin sisällöstä sen tarkemmin. Menimme konferenssihuoneeseen, joka oli illallishuoneemme. Meille tarjottiin italialaista illallista, eli lasagnea, pihviä, balsamicokastikkeella höystettyä salaattia, tuoreita marjoja ja hedelmiä sekä lisäksi meillä oli perinteinen jälkiruokakahvi ja tiikerikakun tyyppistä kuivakakkua. Söimme ihan onnessamme vatsamme pullolleen tätä italialaista herkkuruokaa ja lasagne oli valehtelematta parhainta pastahöttöä mitä olen ikinä syönyt! Voi että jos Villa Colomban asukkaat saavat päivittäin syödä noin hyvää ruokaa!

Illan konferenssissa meille esiintyivät kaksi suomalaissukuista, Kanadassa asuvaa tyttöä. He olivat valmistuneet MTA:ksi eli music therapist accreditedeiksi. MTA on sertifikoitu musiikkiterapian tutkinto Kanadassa. Tytöt kertoivat meille mitä musiikkiterapia on, kenelle musiikkiterapian voi suunnata ja mitä musiikkiterapiassa todella tehdään. Minusta on mielenkiintoista, kuinka paljon erilaisia terapian muotoja meilläkin Suomikodissa käytetään. Meillä on musiikkiterapian lisäksi ainakin koiraterapiaa, johon pääsen tutustumaan tänään.

Konferenssin päädyttyä saimme kyydin east-west (green line)-metroasemalle, josta suuntasimme väsyneinä kotiimme. Uni maistuikin ihan kiitettävästi päästyämme perille. Olen tällä viikolla myös katsonut elämäni ensimmäisen suoran NHL-lähetyksen, jossa vastakkain pelasivat New York Rangers ja Montreal Canadiens. Montreal voitti 7-4 New Yorkin. Lisäksi Russell on tullut yllättäin ystävällisesti käymään luonamme ja hän on kokannut meille italialaista ruokaa sekä auttanut meitä korjaamaan mm. ilmastoinnin. Nyt on ihanan viileää asunnossamme! Vietän tämän viikon lauantaina 100-vuotissynttäreitä työpaikallani, joten synttäreitä riittää juhlittavaksi kun Russellilla on myös synttärit lauantaina. Teemme tyttöjen kanssa suomalaista ruokaa hänelle, kun hän sitä välttämättä haluaa. On mukavaa, kun paikalliset ovat kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista ja suomen kielestä. Siitä saa puheenaiheen ihan loputtomiin asti jos vain haluaa.

Näkymät taukohuoneestamme Suomikodissa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa, koska minun pitää valmistautua iltavuorooni. Seitsemän päivän työputkesta on jäljellä enää kolme työvuoroa, joten suoritetaan työrupeama nyt kunnolla loppuun!